Tuolloin (1964) Jos vanhemmat eivät halunneet uudelleen sisustaa huoneesi sillä ei ole väliä kuinka paljon voit kerjätä, murjottaa, tai vaikka kiukuttelut se ei tapahdu, ainakin se oli tapa, perheeni. Huone oli koristeltu pieni poika tienoilla maailmansodan, minulla oli etuoikeus elää tässä huoneessa kolme pitkää vuotta ja seitsemän kuukautta. Aivan kuten sairaalan huonetta, vihreää maalia käytettiin. Rinnalla yhden seinän (olen aina kuvitellut että on enemmän kuin todennäköistä, jos vauvat seimi sijaitsi), suunnittelu kuorinta raja oli vanha ja haalistunut veturi aihe.
Konduktöörit korkki oli ärsyttävää Ranskan sanat siitä, että tiesin ulkoa. Olen aina ajatellut niitä aikana minun ranska luokka, kun olin koulussa. Laitoin vastaanotto tässä nurkkaan, koska room layout. (Työpöytä on noin kokoa vauvan plagiaatti). Taustakuva hymyilevä kapellimestari ja ruskea juna kestänyt kaukana lapsuuteni minun nuori aikuinen elämä. Yhdenmukainen hän käytti oli sininen ja raidallinen ja punainen huivi oli sidottu noin hänen kurkkuunsa. Luuletko pikku kakara, jolle huone oli sisustettu muistaa sen niin selvästi kuin minä? Jälleen kerran, en usko niin.
Ikkunanpuitteet kahden suuret ikkunat huoneessa oli maalattu punainen - kamala, oranssinpunainen että ottivat yhteen sairaalloinen vihreä seinät. Mutta he vastaavat verhot. Tulen aina olemaan kiitollinen, että nämä verhot olivat niin haalistuneet, ja jopa repäisi pari paikkaa, että minun ei tarvinnut elää niiden kanssa kovin pitkään. Ne oli tehty punainen puuvillakangas painatusgrafiikalla pikkupoika lukujen kaikki yllään sininen merimies puvut ja polvi-korkea valkoiset sukat ja jäljessä jonkinlainen pyörän, jolla on keppi En tiedä nimeä, jos lelu.
Toivon, että he tekivät poikavauva hänen plagiaatti hymy tai nukahtaa heti tai jotain, koska pienet pojat olivat myös kaikki virnisteli niin mielettömästi kuin juna-kapellimestari. He saivat minut haluavat lyödä niitä. Tulin kotiin eräänä iltapäivänä ja verhot olivat poissa. Yllättäen ne heitettiin ulos äitini. Hä